| Author: | Selma Lagerlöf | ISBN: | 1230000154570 |
| Publisher: | Lost Leaf Publications | Publication: | July 24, 2013 |
| Imprint: | Language: | English |
| Author: | Selma Lagerlöf |
| ISBN: | 1230000154570 |
| Publisher: | Lost Leaf Publications |
| Publication: | July 24, 2013 |
| Imprint: | |
| Language: | English |
SISÄLLYS:
EDELLINEN OSA
Johdanto
I. Pappi
II. Kerjäläinen
I. Maisema
II. Jouluyö
III. Joulupäivälliset
IV. Gösta Berling, runoilija
V. La cachucha
VI. Ekebyn tanssiaiset
VII. Vanhat ajoneuvot
VIII. Gurlita-kukkulan suuri karhu
IX. Björnen huutokauppa
X. Nuori kreivitär
XI. Kummitusjuttuja
XII. Ebba Dohnan tarina
XIII. Mamselli Marie
JÄLKIMMÄINEN OSA
I. Kristoffer-serkku
II. Elämän polut
III. Katumuksen teko
IV. Ekebyn rauta
V. Liljecronan koti
VI. Dovren noita-akka
VII. Juhannus
VIII. Rouva Musica
IX. Brobyn pappi
X. Julius-patruuna
XI. Savipyhimykset
XII. Jumalan matkamies
XIII. Kirkkomaa
XIV. Vanhoja lauluja
XV. Kuolema vapauttaja
XVI. Kuivuus
XVII. Lapsen äiti
XVIII. Amor vincit omnia
XIX. Nygårdin tyttö
XX. Kevenhüller
XXI. Brobyn markkinat
XXII. Metsätorppa
XXIII. Margareta Celsing
EDELLINEN OSA
JOHDANTO
I.
PAPPI
Vihdoinkin ilmestyi pappi saarnastuoliin.
Seurakunta kohotti päätään. Kas vain, sielläpä hän sittenkin seisoi. Tänä sunnuntaina ei jumalanpalvelus siis jää pitämättä niinkuin edellisenä ja niin monena sitä edellisenä pyhänä.
Pappi oli nuori, norja, pitkä ja säteilevän kaunis. Jos olisi laskenut kaarevan kypärin hänen päähänsä ja sitonut miekan hänen vyölleen ja suomupaidan ryntähilleen, olisi hänet voinut veistää marmoriin ja nimittää kuvan kauneimman ateenalaisen mukaan.
Papilla oli runoilijan syvät silmät ja sotapäällikön luja, pyöristynyt leuka, kaikki hänessä oli kaunista, hienoa, ilmeikästä, neroa ja hengenelämää hehkuvaa.
Kirkkoväki tunsi oudosti olevansa kuin masennettu nähdessään hänet sellaisena. Se oli enimmäkseen tottunut näkemään häntä, kun hän hoippui kapakasta iloisten toverien seurassa, sellaisten kuin tuuhea- ja valkoviiksinen eversti Beerencreutz ja vahva kapteeni Kristian Bergh.
Hän oli juonut niin kauheasti, ettei hän ollut moneen viikkoon voinut hoitaa virkaansa, ja seurakunnan oli täytynyt valittaa hänen käytöksestään ensin kirkkoherralle ja sitten piispalle ja tuomiokapituliin. Nyt oli piispa tullut pitäjään tarkastukselle ja tilintekoon. Hän istui kuorissa kultaristi kaulassaan, ympärillään Karlstadin asessoreja ja naapuriseurakuntain pappeja.
Ei ollut epäilystäkään, että papin käytös oli mennyt yli sopivaisuuden rajan. Silloin, 1820-luvulla, ei juomista juuri virheeksi katsottu, mutta tämä mies oli juopotellessaan laiminlyönyt virkansa, ja nyt se oli häneltä menevä.
Hän seisoi saarnatuolissa odottaen, kun saarnavirren viimeistä värsyä veisattiin.
Ja kun hän seisoi siinä, hänet valtasi varma tunne, että hänellä oli kirkossa pelkkiä vihamiehiä, vihamiehiä jokaisessa penkissä. Herrasväen ryhmässä lehterillä, talonpoikain joukossa alhaalla, ehtoollislasten parvessa kuorissa hänellä oli vihamiehiä, pelkkiä vihamiehiä. Vihamies oli polkemassa urkuja, vihamies niitä soittamassa. Kirkonisännistön penkissä oli hänen vihamiehiään. Kaikki häntä vihasivat, jopa pikkulapset, jotka oli tuotu kirkkoon sylissä, ja vieläpä kirkonvartija, tuo kankea ja jäykkä sotamies, joka oli ollut Leipzigin tappelussa.
Pappi olisi tahtonut langeta polvilleen ja rukoilla heiltä laupeutta.
Mutta silmänräpäys vain, ja hänet valtasi kolkko viha. Hän kyllä muisti, millainen oli ollut astuessaan vuosia sitten ensi kertaa tähän saarnatuoliin. Hän oli silloin nuhteeton mies, ja nyt hän seisoi siinä katsellen kultarististä miestä, joka oli tullut häntä tuomitsemaan.
Kun hän luki johdantoa, huuhtoi veriaalto kerta toisensa jälkeen hänen poskiaan: se oli vihaa.
SISÄLLYS:
EDELLINEN OSA
Johdanto
I. Pappi
II. Kerjäläinen
I. Maisema
II. Jouluyö
III. Joulupäivälliset
IV. Gösta Berling, runoilija
V. La cachucha
VI. Ekebyn tanssiaiset
VII. Vanhat ajoneuvot
VIII. Gurlita-kukkulan suuri karhu
IX. Björnen huutokauppa
X. Nuori kreivitär
XI. Kummitusjuttuja
XII. Ebba Dohnan tarina
XIII. Mamselli Marie
JÄLKIMMÄINEN OSA
I. Kristoffer-serkku
II. Elämän polut
III. Katumuksen teko
IV. Ekebyn rauta
V. Liljecronan koti
VI. Dovren noita-akka
VII. Juhannus
VIII. Rouva Musica
IX. Brobyn pappi
X. Julius-patruuna
XI. Savipyhimykset
XII. Jumalan matkamies
XIII. Kirkkomaa
XIV. Vanhoja lauluja
XV. Kuolema vapauttaja
XVI. Kuivuus
XVII. Lapsen äiti
XVIII. Amor vincit omnia
XIX. Nygårdin tyttö
XX. Kevenhüller
XXI. Brobyn markkinat
XXII. Metsätorppa
XXIII. Margareta Celsing
EDELLINEN OSA
JOHDANTO
I.
PAPPI
Vihdoinkin ilmestyi pappi saarnastuoliin.
Seurakunta kohotti päätään. Kas vain, sielläpä hän sittenkin seisoi. Tänä sunnuntaina ei jumalanpalvelus siis jää pitämättä niinkuin edellisenä ja niin monena sitä edellisenä pyhänä.
Pappi oli nuori, norja, pitkä ja säteilevän kaunis. Jos olisi laskenut kaarevan kypärin hänen päähänsä ja sitonut miekan hänen vyölleen ja suomupaidan ryntähilleen, olisi hänet voinut veistää marmoriin ja nimittää kuvan kauneimman ateenalaisen mukaan.
Papilla oli runoilijan syvät silmät ja sotapäällikön luja, pyöristynyt leuka, kaikki hänessä oli kaunista, hienoa, ilmeikästä, neroa ja hengenelämää hehkuvaa.
Kirkkoväki tunsi oudosti olevansa kuin masennettu nähdessään hänet sellaisena. Se oli enimmäkseen tottunut näkemään häntä, kun hän hoippui kapakasta iloisten toverien seurassa, sellaisten kuin tuuhea- ja valkoviiksinen eversti Beerencreutz ja vahva kapteeni Kristian Bergh.
Hän oli juonut niin kauheasti, ettei hän ollut moneen viikkoon voinut hoitaa virkaansa, ja seurakunnan oli täytynyt valittaa hänen käytöksestään ensin kirkkoherralle ja sitten piispalle ja tuomiokapituliin. Nyt oli piispa tullut pitäjään tarkastukselle ja tilintekoon. Hän istui kuorissa kultaristi kaulassaan, ympärillään Karlstadin asessoreja ja naapuriseurakuntain pappeja.
Ei ollut epäilystäkään, että papin käytös oli mennyt yli sopivaisuuden rajan. Silloin, 1820-luvulla, ei juomista juuri virheeksi katsottu, mutta tämä mies oli juopotellessaan laiminlyönyt virkansa, ja nyt se oli häneltä menevä.
Hän seisoi saarnatuolissa odottaen, kun saarnavirren viimeistä värsyä veisattiin.
Ja kun hän seisoi siinä, hänet valtasi varma tunne, että hänellä oli kirkossa pelkkiä vihamiehiä, vihamiehiä jokaisessa penkissä. Herrasväen ryhmässä lehterillä, talonpoikain joukossa alhaalla, ehtoollislasten parvessa kuorissa hänellä oli vihamiehiä, pelkkiä vihamiehiä. Vihamies oli polkemassa urkuja, vihamies niitä soittamassa. Kirkonisännistön penkissä oli hänen vihamiehiään. Kaikki häntä vihasivat, jopa pikkulapset, jotka oli tuotu kirkkoon sylissä, ja vieläpä kirkonvartija, tuo kankea ja jäykkä sotamies, joka oli ollut Leipzigin tappelussa.
Pappi olisi tahtonut langeta polvilleen ja rukoilla heiltä laupeutta.
Mutta silmänräpäys vain, ja hänet valtasi kolkko viha. Hän kyllä muisti, millainen oli ollut astuessaan vuosia sitten ensi kertaa tähän saarnatuoliin. Hän oli silloin nuhteeton mies, ja nyt hän seisoi siinä katsellen kultarististä miestä, joka oli tullut häntä tuomitsemaan.
Kun hän luki johdantoa, huuhtoi veriaalto kerta toisensa jälkeen hänen poskiaan: se oli vihaa.
